Takasivu

oldtimer-1544342__480

31.10.2016 Tampere

Siitä on nyt varmaankin noin reilut 36 vuotta, kun aloittelin työharjoittelun merkeissä autoalalla. Isäni autoliikkeessä ensimmäiset vastuulliset tehtävät olivat muistaakseni ilman pumppaaminen renkaisiin käsipumpulla, ennalta märättyyn paineeseen tietenkin. En vieläkään voi ymmärtää, miksi vuonna 1979 niin moni rengas hallissa seisovissa autoissa oli vajaa; olikohan harjoittelijalle tehty hommia tarkoituksella?

Seuraava työtehtävä sisälsi varmasti myös työnantajan puolelta ennalta harkittua haasteellisuutta, kun autoja alettiin vahaamaan legendaarisella Turtle-Waxin kiinteällä, vihreällä vahalla. Vahan jämähdys maalipintaan oli nopeaa, ja irrottaminen trasselirievulla hidasta. Jokusia vuosia myöhemmin tunsin suurta sympatiaa Karate Kid -elokuvan päätähteä kohtaan hänen ”Wax on, wax off”-harjoitteissa, mutta itselleni ei tuosta ensimmäisestä kesätyöstä tainnut kasvaa kummoisiakaan hauislihaksia saati alkeellisintakaan karatetaitoa. Mutta työtä siinä taisi vahingossa oppia tekemään, ja kunnioittamaan sillä itse ansaittua rahaa.

Seuraavat kesät menivätkin sitten monissa erilaisissa autoihin liittyvissä huolto- ja korjaustehtävissä, ja tuli tehtyä kaikenlaista kytkinremonteista pakoputken vaihtoihin. Armeijan jälkeen vuonna -87 alkoivatkin sitten tehtävät autojen myyntitehtävissä, ja sillä tiellä olen mielestäni edelleenkin, vaikka rooli on nyt hieman erilainen: mynnin prosessien kehityksen ja ideoinnin puolella.

Isäni yrityksissä ehdin olla töissä automyyntitehtävissä noin viisi vuotta, sen jälkeen pari vuotta oman yrityksen puikoissa ja sitten vuodesta 1994 vuoteen 2011 uraa karttui Käyttöauton Seinäjoen ja Tampereen toimipisteissä. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tehtävänä automyynnin rivissä sain toimia Renaultin tuotepäällikkönä, ja siitähän jäi luonnollisesti ja luontevasti Laguna alle omaankin käyttöön, kun tie vei kesällä 2011 Netwheelsin puolelle. Teini-ikäiset lapset rohkaisivat silloin isää uranvaihdokseen toteamuksella: ”Sä siis yrität väittää, että menet töihin johonkin IT-alan firmaan!” Ei tainnut olla lapsilla luottamus aivan korkeimmalla tasolla isän digitaalisten taitojen osalta… Noh, ehkä siellä IT-alallakin oleellisinta oli kuitenkin se pitkä kokemus autoalalta ja oma innostus oppia uusia digitaalisten palveluiden tarjoamia mahdollisuuksia autoalan liiketoiminnan kehittämiseen, sekä asiakaspalvelukokemusten parantamiseen uusilla toimintatavoilla. Huikean hienot viisi vuotta Netwheelsin palveluksessa uusia asioita opetellen, ideoiden ja toteuttaen alkaa nyt olla takanapäin, ja on aika astua eteenpäin seuraaviin haasteisiin. Eli tässä sitä ollaan, yrittäjänä Kymppitommi Oy -nimisessä firmassa.

Kaikki se mitä olen työelämässä tähän mennessä tehnyt, on nyt oppina ja kokemuksena omassa selkärepussa, mutta oppimisen aika ei todellakaan ole ohi. Olin tässä hiljattain kuuntelemassa aivan huippua Mikko Kalliola -nimistä puhujaa, joka kertoi näkemyksensä siitä, kuinka ihmisellä pitää olla oppimiskanava auki, tai vaarana on ajautua zombiksi; tekemään vain sitä minkä on joskus oppinut, ilman kykyä ja halua oppia uusia asioita. Itse tulen tekemään kaikkeni, että oma oppimiskanava on ja pysyy auki – vain tällä tavalla toimien itsellä voisi olla jotain annettavaa muillekin.

Mitä Kymppitommi sitten tekee? No sen aika näyttää ja asiakas päättää, mutta lyhyesti kuvattuna tarjoan omaa osaamistani ja kokemustani kaikkiin niihin käänteisiin, missä autoala kohtaa asiakkaan tänään ja tulevaisuudessa. Moni niistä kohtaamisista tapahtuu tavalla tai toisella digitaalisessa ympäristössä, ja tässä ympäristössä ja näissä järjestelmissä riittää suurella todennäköisyydella opittavaa ja jatkuvaa kehitystä. Tässä kehityksessä aion pysyä mukana ja auttaa omalla tekemiselläni siellä missä apua tarvitaan. Ota yhteyttä, jos tuntuu, että sinun liiketoiminnassasi ja myyntiprosessissasi olisi saatava oppimiskanava auki; ja erityisesti myös pysymään siinä asennossa.